Vapaaehtoistyössä Pakilakodissa

14.4.2019 Riitta Taarasti, lukulähettiläs

Helsingin kaupunginkirjasto aloitti hiljattain lukulähettilästoiminnan. Siinä vapaaehtoiset lukulähettiläät tukevat lukuharrastuksen säilymistä lukemalla ääneen ikääntyneille tai muille, jotka tarvitsevat apua lukemisessa. Lukeminen tapahtuu esimerkiksi palvelutaloissa.

Teen työtä kirjallisuuden parissa toimittajana ja tuottajana. Pidän lukemista ja tarinoita arvokkaana, elämää monella tavalla rikastuttavana asiana. Niinpä lukeminen kuuluu myös vapaa-ajan harrastuksiini. Vaikka työni on kiireistä ja vapaa-ajallekin on paljon täytettä, elän sellaista elämänvaihetta, että vapaaehtoistyö sopii siihen hyvin.

Lukulähettilääksi voi ryhtyä kuka vaan, joka pitää lukemisesta ja vapaaehtoistyöstä. Lukulähettilään tehtävät voi yhdistää Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaan tai Helsingin kaupungin vapaaehtoistoimintaan. En ollut käynyt noista kursseista kumpaakaan, joten osallistuin SPR:n Lukulähettiläs-koulutukseen. Siellä kävimme läpi vapaaehtoistyön pelisäännöt esimerkiksi vuorovaikutuksesta, toisen kohtaamisesta ja vaitiolovelvollisuudesta. Koulutuksen suorittamisen jälkeen kirjaston lukulähettiläsyhteyshenkilöt ehdottivat lukupaikkaa niiden paikkojen joukosta, jotka olivat ilmoittautuneet toimintaan mukaan ja jotka olivat sijainniltaan lukulähettilään toivealueella.

Minun lukupaikkani on kotikaupunginosassani Pakilassa, Helsingin Seniorisäätiön Pakilakodissa. Ennen ensimmäistä lukukertaa tapasin vapaaehtoistyön koordinaattori Hanna Maunulan ja kävimme tutustumassa tulevaan lukupaikkaan. Silloin en vielä tiennyt, mitä tulen kohtaamaan ja miten tulen tehtävässä pärjäämään. Nyt, käytyäni tammikuusta alkaen Pakilakodissa kerran viikossa, koen olevani yhtä monta hienoa kokemusta rikkaampi kuin lukukertojakin on.

Minun on ollut helppoa olla lukulähettiläskäynneillä oma itseni ja tehdä lukutuokiosta oman oloisia yhdessä kuulijoiden kanssa. Luen lyhyitä tekstejä ja annan kohtaamisten edetä ihan sen mukaan, mikä kuulijoita kiinnostaa ja mihin keskustelut lähtevät suuntautumaan. Olen tutustunut paljon elämänkokemusta omaaviin ihmisiin ja nähnyt vanhainkotielämää. Olen kuullut tarinoita, joita minulla ei olisi ollut muuten mahdollista kuulla. Vaikka kuulijani eivät muistaisi edellisen kerran tekstejä tai keskusteluja, ovat tapaamisemme silti jatkumo. Joskus Pakilakotiin saapuessani, joku kuulijoistani voi olla välinpitämätön, kun taas seuraavalla kerralla hänen silmänsä saattavat syttyä minut nähdessään ja hän sanoo iloisesti ”nyt se tulee taas”. Joskus Pakilakodista lähtiessäni ja kuulijoitani hyvästellessäni, joku saattaa olla etäinen, kun taas seuraavalla kerralla hän saattaa koskettaa kättäni ja kiittää siitä, että tulin taas. Jokainen kerta on ennalta arvaamaton mutta arvokas.  

Suurin yllätys minulle on ollut se ilo, jota vapaaehtoisena olemisesta tulee. Se ilo ei jää pelkästään meidän lukutuokioissa olevien välille, vaan huomaan, että se tuo iloa myös niille, joille olen kertonut lukulähettiläänä olemisesta ja vapaaehtoistyön tekemisetä. Vapaaehtoistyön tekeminen on suosittua Suomessa. Mukaan lähdettyäni en ihmettele sitä yhtään. Lukulähettilästoiminnan käynnistymisen myötä minusta tuli yksi heistä, ja se on tuonut hyvää oloa enemmän kuin saatoin ennalta aavistaa.


Lisää aiheesta:
Tarinat lukulähettilään ja kuulijoiden kohtaamispaikkana


Pakilakodissa saadaan iloa musiikista

22.2.2019 Saila Lehtonen, Asukastoiminnanohjaaja

Helsingin Seniorisäätiö ja Pakilan musiikkiopisto ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä keskenään. Pakilan musiikkiopiston oppilaat ovat käyneet useasti ilahduttamassa Pakilakodissa asukkaitamme musiikilla. Menneinä vuosina musiikkiopiston musiikinopettajat ovat ohjanneet myös musiikkipainotteisia asukasryhmiä. Muutaman vuoden tauon jälkeen tätä konseptia jatkettiin Säätiön iloksi. Viime vuoden syksyllä 2018 alkanut kokoonpano sai nimekseen Iloa musiikista-ryhmä. Kokosimme asukkaista noin 15–20 hengen ryhmän, joka kokoontui kahdeksan kertaa syksyn aikana. Ryhmää tuli ohjaamaan musiikin maisteri, pianopedagogi ja varhaisiän musiikinkasvattaja Kaisa Viitala Pakilan musiikkiopistolta. Apukäsinä toimivat hoitajat. Myös tänä vuonna 2019 ryhmää jatketaan noin joka toinen tiistai huhtikuulle asti. Musiikkituokion kesto on 45 minuuttia kerrallaan.

Ryhmän nimestä päätellen, tarkoitus on tuottaa asukkaille iloa musiikista. He pääsevät yhdessä osallistumaan laulamalla ja soittamalla. Ryhmässä käytetään vaihdellen erilaisia soittimia, joita ovat mm. kanteleet kehärummut, rytmimunat ja – kapulat. Suurin osa asukkaista osallistuu oma-aloitteisesti soittamaan, muutama tarvitsee kehotuksia.

Kaisa Viitalan visio on, että jotain vielä voisi oppia vanhanakin. Tuttujen laulujen laulamisessa kehotuksia ei tarvita. Sanat muistuvat mieleen helposti. 45 minuutin aikana asukkaat voivat kertoa spontaanisti omaehtoisia muistoja ja kaskuja mitä lauluista tulee mieleen. Viitala käyttää niin lastenlauluja kuin myös ikivihreitä sävelmiä. Lastenlaulujen kaltaisista sävelmistä huolimatta, hän ei halua aliarvioida senioreita. Jokaisella pitää olla kokemus siitä, että he ovat arvokkaita ja heitä kuunnellaan, iästä riippumatta.

Toimittaja Santeri Kaipiainen Rondo-lehdestä oli viime vuoden syksyllä mukana yhdessä ryhmän tapaamisessa ja teki siitä hienon jutun lehteensä. Tästä linkistä voit käydä lukemassa artikkelin: https://rondolehti.fi/rondo-lehti/encore/myohaisian-musiikkikasvatusta/. Lisäksi Iloa musiikista-ryhmästä kirjoitettiin Parhaat Palvelut-lehdessä. Tässä kuva artikkelista.


OMAISET ARVOSTAVAT YMPÄRIVUOROKAUTISTA VANHAINKOTIHOITOA

SENIORISÄÄTIÖSSÄ KYSYTTIIN OMAISILTA MIELIPIDETTÄ VANHUSTENHOIDOSTA

8.1.2019 Taina Mäensivu, Toiminnanjohtaja

Merkittävä syy sote-uudistukseen on ollut se, että hyvin vanhojen ihmisten määrä Suomessa kasvaa nopeasti. Ikääntyvän väestön määrä kasvaa Suomessa niin, että se on suurimmillaan vuonna 2030. Vanhusten hoidon rakenneuudistusta on tehty jo vuosia, laitoshoitoa ajetaan alas, tehostettu palveluasuminenkin tulee kalliiksi ja näin ollen painopistettä siirretään kotihoitoon. Muistisairautta sairastaa yhä useampi kotona asuva. Yli 90-vuotiaaksi elävän ihmisen todennäköisyys sairastua muistisairauteen on 40-50%.

Seniorisäätiössä on tehty omaiskysely kahtena syksynä peräkkäin 2017 ja 2018. Syksyllä 2018 toteutetussa omaiskyselyssä saatiin vastauksia 252, joka on 80 enemmän kuin vuotta aiemmin. Asiakastyytyväisyyskysely päätettiin tehdä omaisille koska suurin osa Seniorisäätiön asukkaista, joiden keski-ikä on 84,8 vuotta, sairastaa vaikeaa muistisairautta ja kyselyyn vastaaminen ei heiltä enää onnistu.

Kyselyyn vastanneista omaisista enemmistö asui Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla, muutama vastasi netin avulla ulkomailta. Vastaajat olivat valtaosin Säätiön asukkaiden lapsia tai puoliso, keski-iältään 55-69-vuotiaita. Vastaajat vierailevat hoivakodeissa aktiivisesti, 41% heistä viikoittain. Yli puolet vastaajista olivat toimineet läheisensä omaishoitajana eripituisia aikoja ennen Seniorisäätiöön muuttoa.

Turvallisuus tärkeää

90% omaisista koki läheisensä olevan turvassa, kun hän on vanhaikodissa tai palveluasumisyksikössä ympärivuorokautisessa hoidossa. Kokemukset kotona-asumisesta ja vuosien omaishoidosta antavat pohjaa arvioinnille. 93% vastaajista oli hyvin  tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä läheisensä hoitoon Seniorisäätiössä.

”Osaava henkilökunta kohtelee läheistäni lämmöllä ja huomaan, että äiti viihtyy tässä porukassa”.

Tukka on hyvin, Kynnet lakattu. Henkilökunta on ystävällistä ja koskaan en ole nähnyt äreissään olevaa hoitajaa”

Ruoka on hyvää

Ruoka, sen maukkaus ja kotoisuus, tuoksut ja valmistelun äänet tuovat kodin tuntua ja turvallisuutta muistisairaan elämään. Ruokaan liittyy paljon muistoja, yhdessä aterioiminen lisää ruokahalua.

Ruokaan oli tyytyväisiä 59% vastaajista, tyytymättömiä ruokaan ei ollut lainkaan. Yli puolet vastanneista sanoi saavansa riittävästi tietoa läheisensä ravitsemuksesta.

”Hyvää, terveellistä maukasta ruokaa, kaukana laitosmaisuudesta. Tilat siistit, puhtaat vaatteet asukkailla.”

”Oli kiva, kun kolmantena päivänä leivottiin ja oli kahvit päiväunien jälkeen.”

”Läheiseni oli aiemmin hyvin laiha, mutta täällä tuntuu ruoka maistuvan. Selvästikin seura lisää ruokahalua ja ruoka on äitini mielestä hyvää.”

Pieniä arjen iloja arvostetaan

Ikä ei juuri muuta haluamme ja tarvettamme jatkaa totuttua pukeutumistyyliä. Omannäköinen olemus halutaan luonnollisesti säilyttää. Aina kauniisti pukeutunut ja laittautunut haluaa luonnollisesti jatkaa samalla tavalla, se on tärkeää.

”Äidin toiveet pukeutumisesta ja korujen, huivien ja asusteiden käytöstä huomioidaan.”

Yhdessä oleminen, kokoontuminen, läheisyys, toisten kanssa seurassa oleminen, on osalle asukkaista tärkeää. Osa haluaa jatkaa elämistään rauhassa, mihin on mahdollisesti jo kotona ollessaan tottunut.

”Yhteisöllisyys ja läsnäolo ovat tehneet isoäidille todella hyvää.”

”Olen nähnyt hoitajien halaavan läheistäni, mikä on hänelle luontaista – meillä halaillaan

”Kun äiti pääsi hoivakotiin, hän oli positiivisesti yllättynyt monipuolisesta asukastoiminnasta. Hoitohenkilökunnalle10 pistettä tästä toiminnasta.”

Usean vuoden ajan olemme Seniorisäätiössä pyrkineet toteuttamaan asukkaiden unelmia. Ne ovat usein vaatimattomia ja suhteellisen helposti toteutettavia.

”Olin positiivisesti yllättynyt, kun kuulin, että läheiseni on viety uimahalliin. Hän on aina uinut mielellään”.

Kehitettävää ja korjattavaakin löytyy.

Vaikka monet asiat näyttävät kyselyn perusteella olevan todella hyvin, on meillä paljon työtä vielä tehtävänä. Nykyvanhukset ovat paljon vaativampia kuin heitä edeltänyt sukupolvi ja se meidän on arjessamme huomioitava. Myös asukkaiden ikähaitari on laaja, 62 ikävuodesta 103- vuotiaaseen, joten asukkaatkin ovat eläneet hyvin erilaisina aikakausina ja tottuneet erilaisiin tapoihin. Osa vastaajista kiittää siitä, mistä toisella on huomautettavaa, toiselle siisteys on kiitettävää, toinen näkee likaa ja roskia.

Kyselyn perusteella vuorovaikutustaitoja omaisten ja hoitohenkilökunnan kesken on vielä hiottava ja opeteltava. Tämän päivän omainen haluaa tietää mitä hänen isänsä, äitinsä tai puolisonsa on päivän aikana tehnyt, mistä nauttinut, onko lääkitystä muutettu tai onko läheisen tilanteessa tapahtunut muutoksia ja jos on, niin mistä se johtuu ja mitä mahdollisesti seuraavaksi on odotettavissa.

Omaisten toiveet oman vanhuutensa hoitopaikoista

Myöhäisemmällä keski-iällä olevat, vanhainkodeissa olevien läheiset ovat kiinnostuneita siitä, miten heidät tullaan jatkossa hoitamaan. Selvää on, että kotona-asumista pyritään pitkittämään ja ennenaikaista ympärivuorokautiseen hoivapalveluun siirtymistä on ennaltaehkäistävä kaikin keinoin. Yli 90-vuotiaiden määrän kasvaessa ja muistisairauksien todennäköisyyden lisääntyessä kotona-asuminen ei yksikertaisesti ole kaikilla enää mahdollista, runsaankaan avun turvin. Iäkästä omaishoitajaa ei pidä kuormittaa hoitajan roolilla tai hän on itse nopeasti hoivan tarpeessa.

”Henkilökuntaa lisää”- toivotaan monessa vastauksessa, jossa ikääntyvät omaiset esittävät toiveitaan tulevaan vanhuuteen ja omaan hoivaansa. Tämä toive ei taida tulevaisuudessa olla täytettävissä. ”Toivon, että hoitajamitoitukset pysyvät riittävinä. Ja että kodikkuus, viihtyisyys ja yksilöllisyys korostuvat entisestään”. ”Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen on minun toiveeni”.

”Lisää henkilökuntaa ja oma lääkäri”. ”Huomioidaan ihmisen historia”

”Helpompi pääsy hoitoon” on myös monen toivelistalla.”

Vanhusten määrän lisääntyessä joudutaan varmasti tekemään ratkaisuja, joilla saadaan kustannustehokasta hoitoa aikaiseksi. Oman kokemuksemme mukaan hyvää, laadukasta ja edullista ikäihmisten hoitoa pystytään järjestämään myös vanhaikoti-/palveluasuminen-tyyppisin asumismuodoin.  Kun hoidon tarpeessa olevat asuvat noin 30 hengen yksiköissä, jotka muodostavat isomman kokonaisuuden, esimerkiksi 100 asukkaan palvelutalon, pystytään järkevästi käyttämään henkilökuntaa, järjestämään ruoka-,pyykki- ja siivouspalvelut, kuntoutus ja virkistyspalvelut kustannustehokkaasti. Aikaa ei kulu matkoihin ja hauraat muistisairaat vanhukset ovat turvassa.

Ikäihmisten toiveet pienistä ryhmäkodeista ovat rakenteena kalliit ylläpitää; koulutettua henkilökuntaa, kuten sairaanhoitajia ja lähihoitajia täytyy olla tietty määrä jokaisessa ryhmäkodissa, eri vuoroissa. Isommissa yksiköissä koulutettua henkilökuntaa voidaan jakaa suuremmalle joukolle ja käyttää avustavaa, vähemmän koulutettua henkilökuntaa avustavissa tehtävissä saman päivän aikana. Isommat yksikkökoot eivät tarkoita, etteikö palvelutaloissa voisi olla kodikasta. Muistisairaudet huomioon ottavalla sisutuksella, valaistuksella ja asumisjärjestelyillä pystytään lisäämään kodikkuutta, turvallisuutta unohtamatta.

Hauraat, todella iäkkäät muistisairaat, jotka eivät enää pärjää kotona kotihoidonkaan turvin tulevat lisääntymään seuraavan vuosikymmenen aikana. Omassa käytössä olevat neliömäärät eivät heitä enää kiinnosta. Turvallinen, ympärivuorokautinen huolenpito, oikeanlainen lääkitys, ettei kipua tarvitse kärsiä ja yhdessä kotiruuan syöminen, omissa vaatteissa oleminen, tukka laitettuna ja pienten ilojen virkistäessä arkea eläminen, näyttäisi olevan yhden-kahden viimeisen elinvuoden mieluisin vaihtoehto.

Taina Mäensivu

Toiminnanjohtaja

Helsingin Seniorisäätiö sr.

Helsingin Seniorisäätiö sr on Helsingin kaupungin tytäryhteisö, joka täydentää kaupungin omia vanhuspalveluja 558 hoitopaikalla Antinkodissa, Kannelkodissa, Pakilakodissa ja Mariankodissa.

Helsingin Seniorisäätiö ei harjoita liiketoimintaa, eikä sen tavoitteena ole tuottaa varsinaista voittoa joskaan ei Säätiökään voi toimia tappiollisesti.

Helsingin seniorisäätiön blogi

Päätimme perustaa blogin, jonka kirjoittamisesta vastaa Säätiön oma henkilökunta. Kirjoittajana voi siis toimia niin Säätiömme hoitaja, kokki kuin toiminnanjohtajakin - kirjoituksia vanhustenhoidosta ja ikääntymisestä, erilaisista näkökulmista.