Antinkodissa vietettiin juhlalounasta Unikko-teemalla

28.3.2014

Vapaaehtoistyötä syömällä ja seurustelemalla

Helsingin Seniorisäätiön Antinkodissa asuu 97 ikäihmistä. Antinkoti sijaitsee Tapaninkylässä. ”Olemme kyselleet asukkaiden unelmia ja toiveita.” kertoo viriketoiminnanohjaaja Johanna Ala-Soini. Yksi unelma toteutui aurinkoisena perjantaina 28.3  jolloin Antinkodissa vietettiin asukkaiden, hoitajien ja Malmin toimintakeskuksen henkilökunnan sekä vapaaehtoisten yhteistä ravintolapäivää. Moni Antinkodin asukkaista ei vointinsa vuoksi pysty lähtemään enää pidemmälle ravintolareissulle, mutta haluaisi kuitenkin välillä syödä hienommin,  joten ruokasali sai muuttua juhlavaksi ravintolaksi. Vapaaehtoisten erityisenä tehtävänä oli pitää keskustelua yllä. Hauskan juttuseuran löytyminen ei ole itsestään selvyys. Esimerkiksi muistisairaus ja kuulon heikentyminen rajoittavat keskinäistä seurustelua.

Helsingin kaupungin Asukastalo Malmin toimintakeskuksen ohjaaja Carita Saarinen ja Helsingin Seniorisäätiön vapaaehtoistyön suunnittelija Silva Siponkoski pitävät tällaisia yhteisiä alueellisia tapahtumia tärkeinä. Porukalla on helpompi lähteä mukaan vapaaehtoistyön tempauksiin. Antinkodin ohjaaja Johanna Ala-Soini toivoo, että lähiseudun asukkaat ottaisivat Antinkodin omakseen ja tulisivat ilahduttamaan vanhusten arkea. ”Koirat, lapset, laulajat, lukijat, tanssijat ikään ja sukupuoleen katsomatta olisivat tervetulleita!”. Antinkodin toimintaan pääsee tutustumaan 12.4 klo 11 – 16 järjestettävänä myyjäispäivänä tai ottamalla yhteyttä Johanna Ala-Soiniin.

Jaa uutinen Somessa:

Facebook-sivumme

Instagram-sivumme