Vapaaehtoisena vanhainkodissa

Nimet on vaihdettu tarinoista. Kuvat eivät liity tarinoihin.


Samat tarinat toistuvat, mutta eipä haittaa

Hei, tässä kuulumisia :) Oli ihan huikean mukana ilta! Etukäteen jännitti, että jos ei keksikään mitään sanottavaa tai jos rouvat eivät tykkääkään musta. No, tällaisia ongelmia ei ollut.

Saapuessani Kerttu-rouva oli taas lähdössä alakertaan poikansa luokse, ja meinasi suorastaan päästä karkuun, kun en osannut oikein toimia. Hoitaja sitten tuli hänet ovelta hakemaan. Hoitajista yksi oli poissa ja ilta oli kuulemma kiireinen, mulle näytettiin pukuhuone ja sanottiin, että voisin ihan vapaasti olla. Menin sitten keittiöön juttelemaan siellä istuvien rouvien kanssa, aikeenani esittäytyä ja siirtyä sitten eteenpäin. No, enhän mä siitä mihinkään siirtynyt: aina, kun totesin, että pitäisköhän jatkaa matkaa muiden luo, alettiin kysellä, että no miksi, mihin sinä nyt menet!

Toin mukana kuvakirjan ja irtokuvia mun perheestä. Erityisesti kummilapsen kuvat kiinnostivat kovasti ja multa kysyttiinkin ainakin 20 kertaa, onko tämä sun lapsi. Luulisi, että siihen menee hermo, muttei mulla mennyt: se, miten onnelliseksi ihminen joka kerta tuli kun hälle vastasi, korvasi kaiken. Monta tarinaa kerrottiin tunnin aikana moneen kertaan, muttei sekään haitannut, koska joka kerta tarina kerrottiin uudenlaisella innostuksella, kuin ekaa kertaa. Tavallaan se olikin joka kerta eka kerta. :)

Oon jotenkin aina ajatellut (ja myös muilta kuullut) että muistisairaus on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. En ole ehkä enää ihan samaa mieltä. Se on varmasti perheelle todella rankkaa ja kamalaa, ja ihmiselle itselleen myös, kun hän ymmärtää, mitä on tapahtumassa. Mutteivät nämä rouvat olleet yhtään apeilla mielin tai surullisia (ainakaan tänään, kaikilla tuntui olevan hyvä päivä). Yksi heistä kertoili tarinoita, jotka koostuivat lähinnä irtonaisista lauseista, mutta jokaisen tarinan kruunasi aina mehevä nauru. Siinä sitten nauroin mukana.

Odotan jo ensi viikkoa.


Frederik on niin nuori ja komea poika!

Otin taas osastolle mukaani valokuvia ja katselimme niitä. Vieressäni istunut rouva vieressäni jutteli säästä ja siitä, kun tämä syksy on niin ikävän pimeää aikaa. Kevättä hän odotti kovasti, kun nyt ensin tulisi talvi. Kuulemma viikonlopuksi oli menossa äidin luokse, vain olemaan.

Kun ruokailu alkoi, lähdin vähän vaeltelemaan ja päädyin pienkotiin, jossa eräs rouva heti taputti sohvaa vieressään ja kutsui katsomaan telkkaria. Katsoimme sitten Kauniita ja Rohkeita ja mietimme, miten vanha se Eric on. Rouva itse kertoi syntyneensä vuonna 1925 ja kysyi minulta, mitenhän vanha hän mahtaa olla. Kun sanoin, että 90 taitaa paukkua, hän hihitti muka-kauhistuneena. Katsoimme lehdestä Frederikin kuvaa viitisen kertaa, kuulemma on niin komea poika ja nuorikin vielä! Rouva lähti sitten "soittamaan kotiin, että tulisivat jo hakemaan".

Lopuksi pitelin erään rouvan kättä. Hän kovasti sanoi, että väsyttää ja ei jaksa yhtään. Hoitajan mukaan hän usein puhuu tällä tavalla. Rouva kertoi, että hän on niin onneton kun kaikki aina lähtevät. Kysyin, mikä auttaisi; ei kuulemma mikään. Hän totesi, ettei uskalla, ei yhtään. Sanoin, ettei tarvitsekaan nyt uskaltaa. Rouva katsoi minua ja kysyi, eikö todella. Lupasin ettei.

Onkohan se ok, jos tällä tavalla vain juttelen, vai pitäisikö enemmän tehdä jotakin, lukea? Musta on kamalan antoisaa vain jutellakin.


Pepin ensimmäinen kerta vapaaehtoistyökoirana

Eilen oli ensimmäinen tapaaminen.

Meitä oltiin jo ovella vastassa. Huonon sään takia pysyimme sisällä ja istuimme Tertun huoneessa. Terttu että Liisa olivat molemmat riemuissaan Pepistä. Pepillä oli hiukan tohina päällä, kun oli vieras ympäristö. Lopulta kuitenkin rauhoittui ja oltiin rauhassa.

Liisa ehkä hiukan pelästyi, kun ei ymmärtänyt miksi Peppi ääntelee sillä lailla (innostuneena henki alkaa rohisemaan ja ehkä kuulostaa hiukan possulta). Juotiin kahvit ja syötiin pullat. Pari tuntia kului siivillä, mutta sitten alkoi Tertulla ja Liisalla tulemaan väsy niin lähdimme. Minun mielestä tapaaminen meni hyvin ja toivottavasti Terttu ja Liisa pitivät.

Olen menossa seuraavan kerran perjantaina ja toivottavasti silloin olisi parempi sää, niin pääsisimme ulos.