Riitta Taarasti

VAPAAEHTOISTYÖSSÄ PAKILAKODISSA

Helsingin kaupunginkirjasto aloitti hiljattain lukulähettilästoiminnan. Siinä vapaaehtoiset lukulähettiläät tukevat lukuharrastuksen säilymistä lukemalla ääneen ikääntyneille tai muille, jotka tarvitsevat apua lukemisessa. Lukeminen tapahtuu esimerkiksi palvelutaloissa.

Teen työtä kirjallisuuden parissa toimittajana ja tuottajana. Pidän lukemista ja tarinoita arvokkaana, elämää monella tavalla rikastuttavana asiana. Niinpä lukeminen kuuluu myös vapaa-ajan harrastuksiini. Vaikka työni on kiireistä ja vapaa-ajallekin on paljon täytettä, elän sellaista elämänvaihetta, että vapaaehtoistyö sopii siihen hyvin.

Lukulähettilääksi voi ryhtyä kuka vaan, joka pitää lukemisesta ja vapaaehtoistyöstä. Lukulähettilään tehtävät voi yhdistää Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaan tai Helsingin kaupungin vapaaehtoistoimintaan. En ollut käynyt noista kursseista kumpaakaan, joten osallistuin SPR:n Lukulähettiläs-koulutukseen. Siellä kävimme läpi vapaaehtoistyön pelisäännöt esimerkiksi vuorovaikutuksesta, toisen kohtaamisesta ja vaitiolovelvollisuudesta. Koulutuksen suorittamisen jälkeen kirjaston lukulähettiläsyhteyshenkilöt ehdottivat lukupaikkaa niiden paikkojen joukosta, jotka olivat ilmoittautuneet toimintaan mukaan ja jotka olivat sijainniltaan lukulähettilään toivealueella.


Minun lukupaikkani on kotikaupunginosassani Pakilassa, Helsingin Seniorisäätiön Pakilakodissa. Ennen ensimmäistä lukukertaa tapasin vapaaehtoistyön koordinaattori Hanna Maunulan ja kävimme tutustumassa tulevaan lukupaikkaan. Silloin en vielä tiennyt, mitä tulen kohtaamaan ja miten tulen tehtävässä pärjäämään. Nyt, käytyäni tammikuusta alkaen Pakilakodissa kerran viikossa, koen olevani yhtä monta hienoa kokemusta rikkaampi kuin lukukertojakin on.

Minun on ollut helppoa olla lukulähettiläskäynneillä oma itseni ja tehdä lukutuokiosta oman oloisia yhdessä kuulijoiden kanssa. Luen lyhyitä tekstejä ja annan kohtaamisten edetä ihan sen mukaan, mikä kuulijoita kiinnostaa ja mihin keskustelut lähtevät suuntautumaan. Olen tutustunut paljon elämänkokemusta omaaviin ihmisiin ja nähnyt vanhainkotielämää. Olen kuullut tarinoita, joita minulla ei olisi ollut muuten mahdollista kuulla. Vaikka kuulijani eivät muistaisi edellisen kerran tekstejä tai keskusteluja, ovat tapaamisemme silti jatkumo. Joskus Pakilakotiin saapuessani, joku kuulijoistani voi olla välinpitämätön, kun taas seuraavalla kerralla hänen silmänsä saattavat syttyä minut nähdessään ja hän sanoo iloisesti ”nyt se tulee taas”. Joskus Pakilakodista lähtiessäni ja kuulijoitani hyvästellessäni, joku saattaa olla etäinen, kun taas seuraavalla kerralla hän saattaa koskettaa kättäni ja kiittää siitä, että tulin taas. Jokainen kerta on ennalta arvaamaton mutta arvokas. 


Suurin yllätys minulle on ollut se ilo, jota vapaaehtoisena olemisesta tulee. Se ilo ei jää pelkästään meidän lukutuokioissa olevien välille, vaan huomaan, että se tuo iloa myös niille, joille olen kertonut lukulähettiläänä olemisesta ja vapaaehtoistyön tekemisetä. Vapaaehtoistyön tekeminen on suosittua Suomessa. Mukaan lähdettyäni en ihmettele sitä yhtään. Lukulähettilästoiminnan käynnistymisen myötä minusta tuli yksi heistä, ja se on tuonut hyvää oloa enemmän kuin saatoin ennalta aavistaa.

Lisää aiheesta:
Tarinat lukulähettilään ja kuulijoiden kohtaamispaikkana

0 0