Asukastoiminta

Asukastoiminta tukee Seniorisäätiön asukkaiden psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista aktiivisuutta. Toiminta perustuu aina asukkaiden tarpeisiin ja voimavaroihin. Asukas- ja kulttuuritoimintaa toteutetaan sekä ryhmässä että yksilöllisesti toimintamuodosta riippuen.

Jokaisessa kodissa on omat viikko-ohjelmat. Toiminnan muotoja ovat mm. ikäihmisten yliopisto, terapeuttinen musiikki, yhteislaulutilaisuudet, tanssit, muistelupiirit, luku-, runo- ja kirjallisuuspiirit, ulkoilut ja retket, hemmottelupäivät, toimintaryhmät (esim. pelit, käsityöt ja leivonta) sekä hengelliset tapahtumat.

Vietämme myös lähes kaikkia juhlapyhiä. Meillä on juhannustanssiaisia, joulujuhlia, Lucian-päivän esityksiä, sadonkorjuujuhlia ja kesäretkiä. Säätiön kaikissa kodeissa saunotaan säännöllisesti.

MUUTa

Kannelkodissa, Mariankodissa ja Pakilakodissa on kanttiini. Lisäksi jokaisessa vanhainkodissa toimii yksityinen parturi-kampaaja.

Esimerkkejä Kulttuurisesta vanhustyöstä:

Taiteilijaresidenssityöskentely pienkodissa - raportti 2014

  • Myrskynsilmä ry

Taidetarjotin 2014 taiteilijat

  • Tapahtumaan osallistuneiden taiteilijoiden yhteystiedot ja esittelyt

Kohtaamisia - hanke 2013

  • Teatterikeskus ry ja Teatterin Tiedotuskeskus ry

Valokuva virkistää - hanke 2013

  • Valokuvataiteen museo

Kuvia kaikille - palvelu

  • Kuvapalvelu muistelutyöhön, Valokuvataiteen museo

Elämän nälkä - musiikkivideo

  • Pave Maijanen feat. Helsingin Seniorisäätiö