Koronatiedote omaisille

Koronatilanne on Seniorisäätiön hoivakodeissa hyvä. Valitettavasti pääkaupunkiseudun koronatartunnat ovat lähteneet huolestuttavaan nousuun. Säätiössä olevista asiakkaista suurin osa on saanut jo kolmannen rokotteen. Vain rokottamalla pystymme suojautumaan koronavirusta vastaan.

Omaiset ovat kuitenkin tervetulleita tapaamaan läheisiään, ilman ennakkoon sopimista. Ethän saavu vierailulle, jos tunnet itsesi kipeäksi.

Asukkaiden yhteiset hetket (hartaudet, tapahtumat, jumpat) toteutamme mahdollisuuksien mukaan, turvavälit huomioiden.

Maskia käytetään jatkossakin. Henkilökunta käyttää maskia totuttuun tapaan edelleen, samoin omaiset silloin, kun vierailevat Säätiössä. Käsihygienia, käsien pesu ja käsidesin käyttö on influenssan kuin koronankin ennaltaehkäisyn kannalta ehdottoman tärkeää.

Kiitos, että olette jaksaneet koko koronapandemian ajan toimia asukkaiden parhaaksi noudattaen voimassaolleita ohjeistuksia.

Toivotan teille oikein hyvää joulunaikaa

Marika Metsähonkala
toimitusjohtaja

Vieritä ylös