Yhdessä vanhusten hyväksi: TVK:n viestintätiimin vapaaehtoispäivä Helsingin Seniorisäätiössä

Maaliskuinen perjantai valkeni viestintätiimillemme jännittävänä päivänä. Olimme jo aiemmin, vapaaehtoispaikkoihin tutustuttuamme, päättäneet käyttää päivän vanhustyöhön. Valintamme kohdistui Helsingin Seniorisäätiöön. Se on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tarjoaa monipuolisia hoivapalveluja eri kuntoisille ikäihmisille.

Saapuessamme Pakilan hoivakotiin meitä tervehti sosiaaliohjaaja Tiina sekä valtava pullataikina, joka odotti leipomistaitojamme. Päivä alkoi pienellä esittelykierroksella, jonka jälkeen ryhdyimme toimeen. Ensimmäisessä yksikössä kohtasimme pienen ryhmän vanhuksia pöydän ääressä, ja yhdessä aloimme pullanteon alkuvalmistelut käsipesuineen.

Alkukankeuden haihduttua löysimme nopeasti roolimme; kuka leipurin apulaisena, jauhojen tuojana, pullanpaistajana tai keskustelijana. Tiinan johdolla kuljimme päivän aikana neljässä eri yksikössä, ja jokainen kohtaaminen oli omalla laillaan ainutlaatuinen. Osa vanhuksista halusi vain seurata touhua ympärillään, osa pyöritteli ja taputteli taikinaa omassa maailmassaan ja osalla juttua, laulua ja naurua riitti.

Tiinan energisyys, omistautuminen ja lämmin suhde vanhuksiin välittyivät vahvasti koko tiimillemme. Hänen tarinansa siitä, kuinka hän löysi tiensä kampaajan ammatista vanhusten pariin, oli mielenkiintoinen ja koskettava.

Tiinan johdolla pysähdyimme myös pohtimaan elämän suuria kysymyksiä, kuten millaisen vanhuuden itse kukin meistä toivoisi. Nämä hetket antoivat meille mahdollisuuden miettiä omia arvojamme ja sitä, miten yhteiskuntamme huolehtii sen heikoimmista jäsenistä. Toimintakyvyn ja muistin heikkeneminen, eutanasia, hoitajien riittävyys, huh, ei keskustelua keveimmästä päästä, mutta tärkeää.

Päivä Helsingin Seniorisäätiössä oli täynnä tunteita, oppimista ja yhdessä tekemisen iloa. Se oli myös konkreettinen esimerkki siitä, miten yrityksemme vastuullisuuslinjaukset heräävät tälläkin tavoin eloon. Mukavaa oli myös se, että päivä auttoi meitä tuntemaan toisiamme paremmin tiiminä. Toivomme, että toimintamme toi vähän valoa ja iloa niiden vanhusten päivään, joiden kanssa saimme viettää aikaa.

Vapaaehtoispäivä liittyy TVK:n vastuullisuuslinjausten mukaiseen toimintaan. Kaikilla yksiköillä on tämä mahdollisuus kerran vuoteen käytettävissä. Odotamme innolla toisten yksiköiden kokemuksia vapaaehtoistyöpäivästä. 

Tässä vielä tiimiläisten ajatuksia:

”Vapaaehtoispäivä antoi arvokasta kokemusta erilaisista työpaikoista ja -tehtävistä. Ilahdutimme vanhusten lisäksi myös siellä työskentelevää työyhteisöä, ja varmasti eniten hyötyä meidän vierailustamme oli ”oppaallemme” Tiinalle, joka vastaa vanhusten viriketoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta parille sadalle vanhukselle.”

Riikka

”Sosiaalityöntekijän apuna oleminen ja Pakilatalon asukkaiden kanssa leipominen herätti monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Kokemus oli kaiken kaikkiaan arvokas. Hienoa, että TVK kannustaa vapaaehtoistoimintaan!”

Tuija

”Olimme TVK:n arvojen mukaisesti rohkeita ja hyppäsimme suoraan syvään päätyyn vapaaehtoistyön merkeissä, kun päätimme viettää päivän hoivakodin asukkaiden kanssa seurustellen.”

Sanna S

”Vapaaehtoispäivä vanhusten parissa oli täynnä iloa ja vauhdikasta toimintaa. Vanhusten kohtaaminen oli arvokasta ja pullien leipominen yhdessä loi iloisen ilmapiirin, jossa kaikilla oli hauskaa.”

Sanna H

”Vapaaehtoistyöhön on monenlaisia mahdollisuuksia, ihmisten kohtaamisten lisäksi voi mennä tekemään vaikka jotain konkreettista työtä oman ympäristön eteen, kuten keräämään roskia tai kitkemään vieraslajikasveja, monet tahot järjestävät talkoita. Hienoa, että TVK mahdollistaa tällaista työntekijöilleen.”

Heli

Helsingin kaupungin valvontakäynti Antinkodissa

Helsingin kaupungin ennalta ilmoittamaton valvontakäynti Antinkodin ryhmäkoti 3 (pienkodit Eeva, Sylvi, Tellervo)Lue lisää alla olevasta linkistähttps://www.seniorisaatio.fi/wp-content/uploads/2025/01/Julkaisu-HSS-Antinkoti-rk.3-17.9.2024-ennalta-ilmoittamaton-tarkastuskaynti.pdf

Lue lisää »

Helsingin kaupungin valvontakäynti Pakilakodissa

Helsingin kaupungin ennalta ilmoittamaton valvontakäynti Pakilakodin LAH -yksikössäLue lisää alla olevasta linkistä:https://www.seniorisaatio.fi/wp-content/uploads/2024/12/VERKKO-HSS-Pakilakoti-os.-1-LAH-osasto-29.11.24-ennalta-ilmoittamaton-tarkastyskaynti-1.pdf Helsingin kaupungin ennalta ilmoittamaton valvontakäynti Pakilakodin ryhmäkoti 3:ssa.Lue lisää alla olevasta linkistä:https://www.seniorisaatio.fi/wp-content/uploads/2024/12/Verkko-HSS-Pakilakoti-rk.3.-9.10.2024-ennaltailmoitttamaton.pdf

Lue lisää »
Scroll to Top